Taidemuseo Chappe, Tammisaari

Energiatehokkuus on päivän sana!

Museoissa näyttelyt vaihtuvat ja näyttelytiloja muokataan kerran tai jopa 4 kertaa vuodessa ja tällöin valaistus pitää aina kohdentaa ja säätää uudelleen näyttelytilaa varten. Casambilla valaistus on muunneltavissa helposti näyttelystä toiseen.

Taidemuseo Chappessa valaistusta ohjataan Casambilla

Toteutimme taidemuseo Chappeen valaistuksenohjauksen Casambi-valaistuksenohjauksella.  Meren äärellä sijaitseva museo on saanut nimensä mesenaattiensa Albert de la Chapellen ja Clara Bloomfield de la Chapellen mukaan.

Chappe avattiin yleisölle 16.4.2023. Museo esittelee taiteen, visuaalisen kulttuurin ja yhteiskunnan ajankohtaisia ilmiöitä, erityisesti Pohjoismaisen ja Itämeren alueen taiteilijoiden töiden kautta.

Langattomuus valaistuksessa tuo joustavuutta

Langattomuus ja älykkyys valaisimissa tuo tähän joustavuutta ja mahdollistaa erilaisia toimintoja kuten valojen animaatiota, ajastin-/liiketunnistin-ohjauksia, energiasäästöä sekä myös näyttelyesineiden parempaa säilyvyyttä luksirajoituksilla ja valojen ohjauksilla.

Museovalaistuksessa optimoidaan esillepano

Museovalaistuksessa tulee aina ottaa huomioon esim. tilan kulttuurillinen, arkkitehtoninen ja toiminnallinen merkitys. Valaistuksella pyritään tällaisissa kohteissa optimoimaan kulttuurinomainen esillepano.

Valaistusta mahdollista säätää opaskierroksella

Opastuskierroksiin saa erilaista syvyyttä, kun opas voi esim. helposti älypuhelimeltaan säätää valaistusta eri teosten kohdalla. Näyttelytilaan saa kätevästi luotua myös erilaisia valaistustilanteita, kuten esimerkiksi kirkastaa tilan valaistusta sen siivouksen ajaksi.